Le Grand Paradis 4061m

Keskiviikko 11.6.
Keskiviikkoiltana lepopäivän ratoksi meiltä katkesi nettiyhteydet. Liekö ollut tarkoituksenmukaista sattumaa, jotta blogipäivityksiin käytetyt henkiset ponnistelut säästyisivät seuraavien päivien koitoksiin.

Torstai-perjantai 12.-13.6.
Aamupäivällä torstaina aloitimme matkan kohti Iltalian Gran Paradiso -massiivia ja -kansallispuistoa (tämä on Euroopan ensimmäinen kansallispuisto, perustettu vuonna 1922). Marco kyyditsi koko porukan Mt Blancin -tunnelin läpi Italian Aosta-laaksoon. Parkkeerasimme auton 1970m korkeuteen, heitimme reput selkään ja aloitimme jyrkän mutta mutkittelevan nousun Vittorio Emmanuele -vuoristomajalle, joka sijaitsee 2742m korkeudessa. Vuoristomajassa, joka on rakennettu alumiinista puolisylinterin muotoon, meitä odotti viiden hengen kerrossänkyhytti puolihoidolla. Hikeä kuivatellessa ja illallista odotellessa pääsimme mukaan majan monikansalliseen alppihenkiseen tunnelmaan.

Ruokailun jälkeen kampesimme peteihimme ja nukuimme sikeästi yöllisen tuulen ujelluksesta huolimatta. Marcon herätyskello soi klo 4h10 ja aamupalan jälkeen olimme ulkona valmiina nousutaipaleelle klo 5. Otsalamppuja ei tarvittu, sillä aamuhämärän kajo hangilla valaisi kulkuamme. Porukan sisällä jo vitsiksi muodostunut nousuvauhtimme oli jälleen huipussaan. Edellisillan hienovarainen toive rauhallisemmasta tahdista oli autuaasti unohdettu, ja aiemmin startanneiden retkikuntien selät lähestyivät viisikkoamme nopeammin kuin aurinko taivaankantta.

Taivallettuamme noin kolmasosan matkasta saavutimme jäätikön, alkoi nousuprofiili jyrkentyä ja oli aika sitoa jääraudat kenkiin ja köysiköityä. Tässä vaiheessa alkoi suun kostuttaminen olla hengästyttävyytensä ja lähes jäätyneen juomaletkun vuoksi suurta ponnistusta vaativa urakka. Kahden tunnin hiljaisen nousun jälkeen lumennarskunnan säestyksellä retkueemme lauloi huohottaen "Joyeux anniversaire" päivänsankarille. Kun varjopuolen noususta oli vielä kolmasosa jäljellä, alkoi pohjoistuuli koetella kylmänkestävyyttämme ja ainoastaan huippua valaisevat auringonsäteet tuntuivat olevan saavuttamattomissa. Kolmen ja puolentunnin jälkeen, viimaa ja paleltumia vastaan taistellen, sormet ja jalkapohjat tunnottomina olimme Le Grand Paradis -huipulla (4061m) ennen aamuyhdeksää. Kiinnitettyämme itsemme hakuilla hetkeksi huippuharjanteelle totesimme valokuvaamisen olevan mahdotonta jäätynein sormin ja yritimme painaa näkymän tiiviisti mieleemme. Olimme saavuttaneet elämämme ensimmäisen yli nelitonnisen vuoren, mutta rankan nousun väsyttäminä, ohuen ilmanalan heikottamina ja ennenkaikkea kylmyydestä täristen (-20C) olimme valmiit aloittamaan paluun alas, suojaan tuulelta kohti pitkää laskeutumisreittiä, jota aurinko juuri alkoi lämmittää.

Alaskulkiessa sivutimme sylinterinpuolikkaan, ja mitä alemmas pääsimme sitä useammin vähensimme vaatekertoja. Seitsemän ja puolentunnin urakan jälkeen nautimme lounasta T-paidoissa parkkipaikan tuntumassa aiemman kylmyyden ja kurjuuden täysin unohtaneina uusia haasteita suunnitellen.

T&M