Kesäkauden Mt Blanc näytti mahtinsa

Melkein voi huokaista helpotuksesta, että olosuhteet estivät nousuyrityksemme tänä kesänä. Tässä karmaiseva uutinen eiliseltä, kun sateet taukosivat ja reitit huipulle avattiin:

Drama on Mont Blanc by Caroline Face Ski News Reporter published 18-Jun-2008
Yesterday, Tuesday the 17th June, the summer season ascensions of Mont Blanc got off to a sad start with the news of a fatal accident.Independent local guide Patrick Monzat, 58, was killed by an avalanche as he was descending from the summit on the 'normal' route. Escorting two Canadian clients, the accident happened in the Couloir de Gouter, not far from the refuge of the same name at around 3500m.It seems, according to various witnesses, an avalanche caused the three who were roped together to fall. Other guides in the area went to the rescue and were joined by the PGHM. The two clients escaped with leg injuries and were helicoptered to Sallanches hospital.The guide's body was eventually recovered and brought back down to the Valley this morning as bad weather hindered the helicopter yesterday.It's understood with all the rain and cold, there is over 50cm of fresh snow at altitude since Sunday. As the summer season starts to take off, this tragedy is a reminder to us all that the mountains and mother nature are amazing, but at the same time have unfathomable hidden depths.

MONT BLANC Mort d'un guide
par La Rédaction du DL le 18/06/08 à 10h40
Un guide a trouvé la mort mardi en fin d'après-midi alors qu'il redescendait sur la voie normale du mont Blanc, avec deux clients originaires du Canada. Dans le couloir du Goûter, en aval du refuge éponyme, à près de 3500m, la cordée a dévissé sur plusieurs centaines de mètres. Les témoins ayant vu une coulée, la thèse de l'avalanche fatale a d'abord été envisagée. Il semblerait que la coulée ait été déclenchée consécutivement à la chute des trois hommes. Quatre guides présents dans le secteur et appartenant vraisemblablement au même groupe sont venus au secours des trois victimes, aux côtés de cinq hommes du peloton de gendarmerie de haute montagne (PGHM). Las le guide, Patrick Monzat, 58 ans, exerçant en indépendant dans la vallée de Chamonix, était décédé. Les jours de ses deux clients, blessés au fémur et au genou, n'étaient pas en danger. Vers 20h30, mardi soir, l'hélicoptère pouvait les rapatrier vers l'hôpital de Sallanches. Quant au professionnel, son corps a été héliporté ce matin à 9 heures dans la vallée. L'opération de secours a dû principalement se faire par caravane terrestre en raison des mauvaises conditions météo, qui régnaient jusqu'à la nuit dernière dans le massif.

Sataa sataa ropisee...

Nyt täytyy viimeistään hyväksyä, että tällä reissulla emme päässeet varsinaiseen kohteeseemme. Vaikka kuinka pilviä puhaltelimme, ei keli muuttunut kirkkaammaksi ja ylävuoristoon tulee jatkuvasti lisää lunta tuulen ja ukkosuhkien kera. Näinollen jälkiä Euroopan katolle ei ole tehty mistään suunnasta.

Köysiviisikkomme ottaa olosuhteet mukisematta vastaan, sillä olemme taas saaneet hyvän muistutuksen luonnon ja vuorien vallasta. Mutta koska tavoitteemme saavuttamattomuus hieman harmittaa, ja Marcon mukaan olimme loistavassa kunnossa sekä täysin valmiita Mt Blancin valloittajiksi, niin sovimme, että ensi kesänä näillä eväillä hakut teroitettuina uuteen nousuun.

T&M

Le Grand Paradis 4061m

Keskiviikko 11.6.
Keskiviikkoiltana lepopäivän ratoksi meiltä katkesi nettiyhteydet. Liekö ollut tarkoituksenmukaista sattumaa, jotta blogipäivityksiin käytetyt henkiset ponnistelut säästyisivät seuraavien päivien koitoksiin.

Torstai-perjantai 12.-13.6.
Aamupäivällä torstaina aloitimme matkan kohti Iltalian Gran Paradiso -massiivia ja -kansallispuistoa (tämä on Euroopan ensimmäinen kansallispuisto, perustettu vuonna 1922). Marco kyyditsi koko porukan Mt Blancin -tunnelin läpi Italian Aosta-laaksoon. Parkkeerasimme auton 1970m korkeuteen, heitimme reput selkään ja aloitimme jyrkän mutta mutkittelevan nousun Vittorio Emmanuele -vuoristomajalle, joka sijaitsee 2742m korkeudessa. Vuoristomajassa, joka on rakennettu alumiinista puolisylinterin muotoon, meitä odotti viiden hengen kerrossänkyhytti puolihoidolla. Hikeä kuivatellessa ja illallista odotellessa pääsimme mukaan majan monikansalliseen alppihenkiseen tunnelmaan.

Ruokailun jälkeen kampesimme peteihimme ja nukuimme sikeästi yöllisen tuulen ujelluksesta huolimatta. Marcon herätyskello soi klo 4h10 ja aamupalan jälkeen olimme ulkona valmiina nousutaipaleelle klo 5. Otsalamppuja ei tarvittu, sillä aamuhämärän kajo hangilla valaisi kulkuamme. Porukan sisällä jo vitsiksi muodostunut nousuvauhtimme oli jälleen huipussaan. Edellisillan hienovarainen toive rauhallisemmasta tahdista oli autuaasti unohdettu, ja aiemmin startanneiden retkikuntien selät lähestyivät viisikkoamme nopeammin kuin aurinko taivaankantta.

Taivallettuamme noin kolmasosan matkasta saavutimme jäätikön, alkoi nousuprofiili jyrkentyä ja oli aika sitoa jääraudat kenkiin ja köysiköityä. Tässä vaiheessa alkoi suun kostuttaminen olla hengästyttävyytensä ja lähes jäätyneen juomaletkun vuoksi suurta ponnistusta vaativa urakka. Kahden tunnin hiljaisen nousun jälkeen lumennarskunnan säestyksellä retkueemme lauloi huohottaen "Joyeux anniversaire" päivänsankarille. Kun varjopuolen noususta oli vielä kolmasosa jäljellä, alkoi pohjoistuuli koetella kylmänkestävyyttämme ja ainoastaan huippua valaisevat auringonsäteet tuntuivat olevan saavuttamattomissa. Kolmen ja puolentunnin jälkeen, viimaa ja paleltumia vastaan taistellen, sormet ja jalkapohjat tunnottomina olimme Le Grand Paradis -huipulla (4061m) ennen aamuyhdeksää. Kiinnitettyämme itsemme hakuilla hetkeksi huippuharjanteelle totesimme valokuvaamisen olevan mahdotonta jäätynein sormin ja yritimme painaa näkymän tiiviisti mieleemme. Olimme saavuttaneet elämämme ensimmäisen yli nelitonnisen vuoren, mutta rankan nousun väsyttäminä, ohuen ilmanalan heikottamina ja ennenkaikkea kylmyydestä täristen (-20C) olimme valmiit aloittamaan paluun alas, suojaan tuulelta kohti pitkää laskeutumisreittiä, jota aurinko juuri alkoi lämmittää.

Alaskulkiessa sivutimme sylinterinpuolikkaan, ja mitä alemmas pääsimme sitä useammin vähensimme vaatekertoja. Seitsemän ja puolentunnin urakan jälkeen nautimme lounasta T-paidoissa parkkipaikan tuntumassa aiemman kylmyyden ja kurjuuden täysin unohtaneina uusia haasteita suunnitellen.

T&M

Lomalla lomalla

Puolipilviseen aamuun herättyämme ja aamukahvia juodessamme klo 8h45 puhelin soi, ja Marco ilmoitti, että ylävuoristossa vallitsevien heikkojen sääolojen vuoksi tämän ja huomisen treeniohjelma on siirretty 24 tunnilla eteenpäin. Eli, saimme siis salaatoivotun vapaapäivän, jippii! Aiomme käyttää sen Morzinen base camp -mökissämme leväten, shoppaillen, syöden, varusteita huoltaen, punoittavia naamojamme viilennellen ja ehkä... siis ehkä illemmalla pienellä palauttavalla lenkillä täydentäen.

T&M

3842m - 3000m -3842m

Herätys oli aamulla jo klo 5h45. Taivas oli lähes pilvistä selkeä ja aurinko oli nousemassa vuorten takaa. Pikaisen aamupalan ja välineiden tarkastuksen pirteyttäminä suuntasimme pariisilaispoikien kyytiin ja hurautimme Cluses-kaupunkiin, missä Marco meitä odotteli. Täältä jatkoimme yhdessä matkaa Chamonix'hin, minne Morzinesta on noin 60 km. Chamonix'ssa hyppäsimme Aiguille du Midin -huipulle vievään hissiin. Yläasemalla, jonka korkeus on 3842m, puimme ylle kiipeilyvyöt, kiinnitimme kenkiimme jääraudat, levitimme lisää aurinkorasvaa, teimme joukkiostamme köysikön ja lähdimme peräkanaa laskeutumaan kapeaa harjannetta pitkin Vallée Blanche -jäätikölle. Päivän tavoitteena oli harjoitella jääraudoissa ja köysistössä liikkumista, sekä ennenkaikkea totuttautua ohueen ilmanalaan.

Jäätikköä, joka paksuudeltaan on 400 m, peittää paksu lumikerros. Pinnaltaan lumi on keväisen märkää ja painavaa, mutta onneksemme lähes koko vaellusmatkamme käytimme valmiiksi käveltyjä jälkiä. Laskeuduimme noin 3000 metrin korkeuteen, missä söimme eväät vaihtelevassa säässä: kuumaa aurinkoa, lumi-vesisadetta, pilviä ja pientä tuulenvirettä. Pienen hiukopalan jälkeen lähdimme nousemaan takaisin päin, mutta emme suinkaan palanneet suoraan hissille, vaan opas johdatti köysikkönsä uuteen nousuun. Tällä kertaa reitti muuttui lumihangessa tarpomisesta kalliokielekkeillä roilaamiseen kynsinhampain kivistä kiinnipitäen, eikä juuri mieli tehnyt kuikuilla olan yli pelkkää satojen metrien pudotusta. Onneksi olimme köysin toisissamme kiinni, joten jos joku meistä olisi astunut harhaan, niin kaverit olisi tulleet perässä...

Kivikoiden ja kallioiden jälkeen koitimme olla liukastelematta lähes pystysuoralla lumi-jää seinämällä, jonka jälkeen koitti autuus: suht tasaista vaellusta, jolloin hiljaisen (kauhusta, jännityksestä?) parituntisen jälkeen taapertajien jutusteluhalu ja humorintaju palasivat... hetkeksi. Puolen tunnin rauhaisan jonomarssin jälkeen nousuprofiili jyrkkeni ja lähes pystysuoria askelmarappusia kivuten saavutimme viimeisen koitoksen, Aiguille du Midin -hissiasemalle vievän kapean harjanteen. Hissiasemalla meitä oli vastaanottamassa kymmenkunta thaimaalaista turistia, jotka ihastuksissaan kuvasivat itseään meidän hikisten, auringonkärventämien ja haisevien "rohkeiden tosiurheilijoiden ja vuortenvalloittajien" vierellä.

Uskomattoman hieno ja kokemusrikas toisen treenipäivän urakka takana, vaikka koko seikkailuun osallistuva nelikko onkin sitä mieltä, että on parasta ettei aamuisin tiedetä, millaisia taitojemme, rajojemme ja henkisen kantin ylityksiä Marco laittaa meidät tekemään. Eikä tässä vielä kaikki! Opas ei armoa anna lihaskivuista, päänsäryistä, jäärautapistoksista ja rakkuloista huolimatta, joten huomenna on tarkoitus suunnata Italian puolelle, yöpyä vuoristomajassa ja torstaina nousta 4000 m korkealle huipulle.

Tänään opimme sen, että viimeviikkojen sateet estävät kaikkien pääsyn Mt Blancin huipulle. Huono sää ja lumivyöryriski eivät salli edes paikallisoppaiden pääsyä tekemään ensijälkiä. Eikä pelkästään itse Mt Blanc, vaan myös sinne nousua edeltävät huiput (mm. Mt Blanc de Tacul) ovat toistaiseksi saavuttamattomia. Lähipäiviksi on ennustettu edelleenkin iltapäiväsateita sekä ukkoskuuroja, joten voi olettaa Mt Blancin pysyttelevän kaikkien ulottumattomissa kunnes säätiloissa tapahtuu pidempiaikainen muutos. Tämän vuoksi säätiedotusten seuraaminen televisiosta on kiinnostanut parhaillaan menossaolevia EM-jalkapallo-otteluita enemmän...

T&M

Ice Age n

Huh, ensimmäinen varsinainen treenipäivä takana! Lähtö koitti pian aamukahdeksan jälkeen, jolloin retkikuntamme täydennysjäsenet, pariisilaiset insinööri-Damien ja laatoittaja-Vincent, poimivat meidät kyytiinsä. Ensin körötimme autolla Chamonix'hin, missä teimme inventaarin varusteistamme ja vuokrasimme puuttuvat, mm. jäärautoja ja hakkuja. Ranskalaisittain pakollisen expresson jälkeen puimme ylle kiipeilyvaljaat, heitimme painavat reput selkään ja nousimme Montenvers-junalla Chamonix'n yläpuolelle laskeutuaksemme äkkijyrkän kallion alas tikapuita pitkin. Jäätiköllä puimme kenkiimme jääraudat, joiden kera, kävelyhakku toisessa kädessä, harjoittelimme kävelyä, nousua, laskeutumista sekä railojen yli hyppimistä. Pique nique -lounaan jälkeen pääsimme varsinaiseen haasteeseen käsiksi: nousimme pystysuoraa jäätikköseinämää hakkujen, jäärautojen ja henkisen kantin varassa opas Marcon huudellessa huvittuneena letkautuksiaan.

Reilun viiden tunnin rehkimisen jälkeen, täysin tietämättöminä alhaalla laaksoissa jyrisseistä ukkoskuuroista, palasimme väsyneinä mutta onnellisen tyytyväisinä Chamonix'n kautta kotikyläämme Morzineen. Nippa nappa jaksoimme hikisinä raahautua ravintolaan tankkaamaan energiavajausta ja valmistautumaan tulevien päivien urakointiin. Huomenna on vielä aikaisempi lähtö, startti kohti Aiguille de Midi -huippua (3842m) on klo 7h00.

Mökissä on siis aika sulkea yhteydet, valot ja silmät. Lisää tämänkin päivän kokemuksista lähipäivinä, mikäli maltamme palata huipuilta, lumilta ja jäiltä hieman aiemmin.

T&M

Sinitaivas

Tänään se nähtiin. Se, mitä morzinelaiset eivät ole sitten huhtikuun nähneet - sininen taivas. Ja kirsikkana kakun alla, Mt Blanc.

Sunnuntainen kävelyretki alkoi suunnitelmiemme mukaisesti aamuvarhain Pernet'n perheen kera. Leppoisuus oli kuitenkin kaukana, kun matkamme johtotähti äiti Beatrice (huhtikuussa Avoriaz'n Trophée des Hauts Forts -karvanousukisan oman sarjansa voittaja) määräsi tahdin. Alun jyrkän ja hyvin liukkaan metsäosuuden jälkeen alkoi taivaskin kirkastua ja kohteemme La Pointe de Ressachaux (2173m) tuntui houkuttelevalta senkin vuoksi, että siellä saattaisi nähdä vilauksen paitsi taivasta myös kauan kaivatusta auringosta.

Saavutimme lumen noin puolentoistatunnin kiipeämisen jälkeen ja muutoin nurmikkoinen rinne alkoi muuttua niin jyrkäksi, että loppumatkan jouduimme etenemään lähes kokonaan nelinkontin kiiveten.

Kuten videossa toteamme, nousuvauhti eiliseen verrattuna tuplaantui, vaikka reitti oli huomattavasti haastavampi. Huipulta alastullessa pysähdyimme hetkeksi ylängölle, jossa sijaitsee useita entisaikaisia karjatilallisten kesäkoteja. Yhdessä tuvista Beatricen perhe tarjosi meille huikopalaksi kuivamakkaraa sekä päärynäpontikkaa alaskapuamisen vauhdittamiseksi.

Ihailtavaa on paikallisten tapa viettää sunnuntaiaamupäivää vuorella. Korkeuksissa viilettävät kaikki kävelemään oppineista isovanhempiin koiraystävät seuranaan. Meilläkin oli mukana 14-vuotias metsästyskoiravanhus Mascotte.

Hikinen aamupäivän urakka palkittiin maittavalla lounaalla, jota nautimme koko porukalla kylässä perhe Pernet'n kotona. Beatrice tarjoutui meille tulevien päivien treenariksi, mikäli ehdimme vielä kiipeillä näillä lähimäillä ennen varsinaista koitostamme. Shamppanjalaseja kilistellessämme kännykkä soi: Marco-oppaamme ilmoitti, että huomenna maanantaina suuntana on Chamonix ja La Mer de Glace eli Mt Blancin jäätikkö... juuri kun ehdimme pakaroita, reisiä, polvia, penikoita, nilkkoja, jalkapohjia, kantapäitä, selkää ja hartioita kuunnellen haaveilla mahdollisesta lepopäivästä!

Viuuuuuuuuu, melkein unohtui kertoa, että kuulimme tänään jo murmelin vihellyksen ja näimme useita pesäkoloreikiä. Näkemisen toivo antaa meille voimia uusiin nousuihin.

T&M

Kuraiset jalat

Morzine 1000m - Morzinette 1650m - Morzine 1000m.
Kulutimme matkaan viisi tuntia 30minuuttia. Reitti oli pääosin sateen liukastamaa metsikköä, vuoristopurojen kohinaa sekä jyrkkää alastuloa mm. maailmancupin rinnettä pitkin. Suurimmat kohtaamamme esteet olivat toistakymmentä senttiä pitkät ukkoetanat, joiden tallaamatta jättäminen vaati erityistä tarkkaavaisuutta.

Saavutimme lumirajan, mutta Morzinettella vellonut paksu sateinen pilvimassa esti kulkumme tätä korkeammalle.

Huominen vaelluksemme alkaa jo klo 07.30. Saimme kutsun osallistua morzinelaisperheen "sunnuntaiulkoiluun", joka suuntaa paikallistapaan - minnekäs muualle - ylös kohti lähihuippua.

M&T

Huomenta Suomi, täällä Ranska

Heräsimme reippaina happirikkaaseen aamuun. Aamiaisen lomassa seurasimme lehmien taivalta lähiniityllä ja kissan onnistumista peltohiirien etsinnässä. Eväät on tehty, camelpackit täytetty, pitkätkerrastot puettu. Olemme valmiit ensimmäiselle vaellusretkelle. Suuntanamme on Morzinetten kautta Avoriaz'n huipuille, jossa saatamme saavuttaa lumirajan.

T&M

Matkalla kuultua

Matkamme Helsingistä alkoi aamuvarhaisella jo ennen kuutta, ja perille Ranskan Morzineen saavuimme paikallista-aikaa neljältä iltapäivällä. Matka sujui mutkitta ja ongelmitta, tosin maisemia olisimme voineet enemmänkin nähdä.

Geneven (CH) lentoasemalla kasseja odotellessa viereemme asteli tutunnäköinen heppu (ks. kuva). Oli muuten hallitseva maailmanmestarikin käynyt lumilautoineen viime talvena kaksi kertaa huipun liepeillä Vallée Blanche-vaelluksella!

Lentoasemalta jatkoimme ilman Sébin seuraa junalla Geneven keskustaan, missä hyppäsimme Thonon-les-Bains'iin (F) köröttävään bussiin. Geneven järven yllä kieppui jättimäinen jalkapallo ja harmaa pilvimassa tihkusateineen seurasi meitä rajan ylityksestä huolimatta. Thononissa vaihdoimme bussia ja saimme matkaseuraa neljästä sympaattisesta belgialaisesta. Katso videolta heidän kommenttinsa viimeviikkojen sateiden merkityksestä suunnitelmamme toteuttamiseen.


Lisäksi morzinelainen tuttu kauppias sanoi Mt Blancilla tulleen niin paljon uutta lunta, että huipulle nouseminen edellyttäisi useamman poutaisen ja aurinkoisen päivän. No, reissu on vasta alkumetreillä ja luotamme siihen, että oppaamme osaa suunnitella ja aikatauluttaa tulevien päivien ohjelmamme olosuhteet huomioonottaen.

Morzine on hyvin hiljainen, varsinainen kesäsesonki alkaa vasta parin viikkon kuluttua. Kaupoista, baareista ja ravintoloista suurin osa on kiinni, omistajat viettävät lomiaan pitkän talvikauden jälkeen. Tänä viikonloppuna on kuitenkin perinteistä muistuttava tipujen ja pupujen juhla (fête de la poussine). Entisaikoina tähän aikaan alkukesästä kylän karjankasvattajat muuttivat elikoittensa kera ylös vuoristoniityille ja ostivat mukaan kanan- ja kaninpoikasia. Huomenna ja sunnuntaina voimme ihastella näitä untuvikkoja ja pörrökeriä Morzinen kyläraiteilla. Koitamme malttaa olla ottamatta kesätipua.

Vaikka keli ei tällä hetkellä ole paras mahdollinen, niin huomenna tiedämme satavan jo tämänpäiväistä huomattavasti vähemmän.

T&M

ps. Opimme cabin crew -slangia: lentoemännillä on mahdollisuus pyytää lupa tulla heinäsirkaksi.

Perjantaiaamu ennen kukonlaulua

Lähtö on käsillä, iiiiik! Se on nyt menoa; haaveet ja suunnitelmat on muuttumassa todeksi. Kyyti lentokentälle ja hyppy koneeseen, lento AY0867 HEL-GVA klo 8h05-10h05 odottaa. Morzine valmistautukoon, here we come!

Köysikaksikon kokoontuminen

Matkan alkuun kaksi yötä ja yksi työpäivä = 35 tuntia = työviikko = Le Mans + 11h = EM2008 aloituspotku - 24h.

Sijaintimme nyt 60° 10' 15" pohjoista leveyttä ja 24° 56' 15" itäistä pituutta, 29m merenpinnasta. Sijaintimme yllä mainitun aikamääreen, kolmen tunnin lennon ja muutaman bussikyydin jälkeen 46° 11' 0" nord, 6° 43' 0" est, altitude 1000m - 45° 49' 57" nord, 06° 51' 51", altitude 4810,90m.

Le Mont Blanc n'a jamais été aussi haut (Le Monde, 13 octobre 2007).
Ranskalainen sanomalehti Le Monde kirjoittaa, ettei Mt Blanc ole koskaan ollut näin korkea... 4810,90!! Viikkojen valmistumisemme on tähdännyt huipulle, joka sijaitsee 4808m korkeudella. Ensimmäinen yllätysmomenttimme on kohdattu, mutta yhteistuumin päätimme sinnitellä ennakko-odotuksiamme 2m 90cm korkeammalle. Viime viikkojen runsas lumentulo nostanee matkakohdettamme vielä tuotakin ylemmäs.

Chamonix'n säätiedotuksien mukaan sateiden todennäköisyys tulevina vuorokausina on heikkenemään päin. Paneuduttuamme meteorologiaan huomasimme kuitenkin, että yli kuuden tunnin sääennusteet perustuvat ilmakehän numeeriseen mallintamiseen. Erityisen tärkeää on myös tuntea ilmakehän tila ylätroposfäärissä, ja siksi radioluotaus ja sääsateellitti ovat välttämättömiä tiedonlähteitä...

Tunnelma Pasilan leirissä on hiljaisen hämmentynyt.
M&T

Etelä-Saimaa 2.6.2008

Lappeenrantalainen lähtee valloittamaan Mont Blancia thainyrkkeilymestarin kanssa.

Kipuaminen Euroopan katolle on pyörinyt lappeenrantalaisen Tytti Lankisen ajatuksissa kauan. Unelman toteutuminen on nyt lähellä.
Lento Geneven kautta kohti majesteettista Mont Blancia lähtee perjantaina. Paluu kotiin tapahtuu torstai-iltana juhannuksen alla.
Mitä siinä välissä tapahtuukin, se piirtyy muistiin loppuelämän ajaksi.
- Ei tässä oikein edes tiedä mihin loppujen lopuksi on lähtemässä. Ehkä hyvä niin, Lankinen nauraa.

Suomesta Sveitsiin lähtevän retkikunnan muodostaa Lankisen lisäksi thainyrkkeilyn moninkertainen arvokisamitalisti Mappela Lehtonen.
- Kyselin kaverit läpi, kun etsin reissulle seuraa. Monelle matka ei sopinut, mutta Mappela oli heti että hei, mieletön juttu, lähdetään vaan, Lankinen kertoo.
- Mappelalla oli suunnitelmissa kesäksi reissu Thaimaahan, mutta nyt laukkuun pakataankin skimbavehkeet.

Kummallakaan ei ole mitään kiipeilytaustaa, mutta se ei haittaa. 4 810 metriin kohoavan "Valkoisen leidin" huipun voi saavuttaa vaeltaen. Opas kouluttaa kiipeilyn perusteet ennen urakan alkua.
- Kärsin korkeanpaikan kammosta, vihaan kylmyyttä enkä puhu sanaakaan ranskaa, joten kiipeäminen yli 4 000 metriin ranskalaisen oppaan seurassa tuntui hyvin luonnolliselta kesälomasuunnitelmalta, Lehtonen kirjoittaa kaksikon matkablogissa.

Alppien matalammat huiput ovat Lankiselle tuttuja. Yhteiselo lumisten kalliojyrkänteiden kanssa alkoi laskureissulta vuonna 1989, jonka jälkeen nykyinen ekonomi on ehtinyt muun muassa asua vuosia Alppien kyljessä Kaakkois-Ranskassa.
- En saa ikinä kyllikseni vuoriston jylhistä maisemista, Lankinen sanoo.

Viime talven jälkeen Lankinen palasi Lappeennan teknilliselle yliopistolle EU-projektikoordinaattorin työhön. Talvi vierähti hiihto-oppaana Sveitsin Morzinessa.
- Työn vastapaino on talvella Alpit ja kesällä mökkeily.

Lopullinen kimmoke Mt. Blancin valloitukseen tuli juuri Morzinesta, jossa Lankinen kävi kerran viikossa laskemassa paikallisen vuoristo-oppaan vetämillä reissuilla merkittyjen rinteiden ulkopuolella.
- Marco kertoi käyneensä Blancilla paljonkin. Edellisestä käynnistä oli jo aikaa, joten hän lupautui mielellään meidän oppaaksi, Lankinen kertoo.

Kuntopohja on urheilullisilla naisilla kunnossa, joskin Lankinen sai pari viikkoa sitten "juoksijan polven."
- Ortopedi ohjeisti jättämään juoksun hetkeksi, Lankinen kertoo.
Pieni polvikipu ei urheilijaa huoleta, saati pysäytä.
- Siitä lähdetään, että huipulle päästään.
- Ei me kuitenkaan juosta sinne huipulle. Toivottavasti.

Vuoristotauti voi yllättää hyväkuntoisenkin ihmisen. Korkeaan ilmanalaan tottuminen on yksilöllistä. Lankinen on oleillut paljon muutamassa tuhannessa metrissä. Korkein visiitti tähän mennessä on Aguille du Midi, vajaa 4 000-metrinen torahammas Mt. Blancin naapurissa.
- Selvisin täysin ilman oireita. Aspiriinia ja sen sellaista pakataan silti mukaan kaiken varalta, Lankinen sanoo.
- Tarkoituksena on totutella korkeuteen kiipeämällä jollekin matalammalle huipulle ennen Blancille lähtöä.

Vuorelle suuntaavien tärkeimpiä uutisia ovat säätiedotukset. Ihanteellisella säällä Mt. Blancille nousu onnistuu vaikeuksitta. Kurja sää voi estää nousun huipulle kokonaan.
- Nyt siellä on ollut valtavia vesisateita, joiden on ennustettu jatkuvan ainakin keskiviikkoon asti. Toivottavasti pahimmat sateet loppuisivat, kun pääsemme paikalle, Lankinen sanoo.

Vaikka vuoren valtiattaren titteli jäisikin saamatta, reissu on Lankisen mukaan joka tapauksessa unohtumaton elämys.
- Pääsemme vaeltamaan upeissa maisemissa. Kenties nähdään murmeleitakin.
(Anssi Silvennoinen)

Ensimmäinen etappi takana

Kolme yötä lähtöön…

Nyt voin jo sanoa olevani matkalla, sillä tavarat on kassissa mukana ja olen siirtynyt lähtöpisteestä pari sataa kilometriä lähemmäs matkakohdetta. Kaikki on sujunut ennalta arvaamatonta loistavammin.

Paniikinomainen pakkaaminen unohtui jo matkalla kotoa rautatieasemalle, kun sain kyydin suosikkitaksikuskiltani. Junassa en ollut uskoa sattumaan, jonka kollegani oli matkalipun miulle varatessaan tietämättään järjestänyt: vieressäni istui ranskankielinen Genevessä syntynyt Oskar. Sain siis jo heti kättelyssä virittäytyä kohdemaan tunnelmaan höpöttelemällä ranskaa aina Lahteen asti, quelle chance! Nähtäväksi jää, ottiko Oskar vakuutteluistani vaarin ja pyrkii paremmin integroitumaan Suomeen ja Ruokolahdelle opettelemalla suomenkielen ja lavatanssit. Luulen kuitenkin, että ennemmin näemme hänet pyöräilemässä Imatralla kuin humppailemassa Suikkalassa.

Ei näy Pasilan hotellin ikkunoista Alppi-maisemia eikä muitakaan vuoria, jollei vastapäisiä betonirakennuksia vilkkaalla mielikuvituksella näe kukkuloina. Kaksi päivää on vielä keskityttävä töihin, mutta iltaisin on mielellä lupa vaeltaa tulevaan. Huomenissa Suomen köysikaksikko kokoontuu, tarkoituksenamme on kuvittaa ja jututtaa nämä toistaiseksi suht hiljaiset sivut.

Näihin maisemiin Pasila hetkeksi hiljetköön…

Viimepäivien ja tuleva meteo

Seitsemän yötä lähtöön

Tutkailin tuossa Chamonix'n säätiedotuksia sekä sikäläisiä nettilehtiä. Mennyt talvihan oli erinomainen sekä lumitilanteeltaan että pituudeltaan, ja hiihtämään pääsi aina huhti-toukokuulle asti. Kuluva kuukausi on ollut todella sateinen, joet tulvivat ja tunneleita (Mt Blanc, Fréjus) on jouduttu hetkittäin sulkemaan. Lumi-vesisateen raja keikkuu 2800-2900 metrissä, eikä sateille näy loppua niin pitkälle kuin ennusteet yltävät eli ensi viikon puoliväliin. Hmmm, hyvä vai huono?! Lumella on kenties helpompi liikkua, sikäli mikäli ei tarvitse tarpoa umpihangessa. Mutta jos toivoa saa, niin reissupäivinä sopisi auringon paistaa pilvettömältä taivaalta ilman tuulta.

Niin että on ilmoja pidellyt...

Every journey begins with a single hop

Kahdeksan päivää kiitoradalle.

Harvoin on tullut pakattua kesälomalle teknistä alusasua, skimbalaseja saati jääpiikkejä. Nyt on sekin koettu. Vaatepino sohvalla kallistuu Pisan tornin lailla, eikä pieneen järkeeni vielä mahdu kuinka nuo kaikki tavarat saa mahtumaan 70-litraiseen rinkkaani - eikä pinossa ole vielä yhtään siviilivaatetta mukana! Voihan toki olla, että palattuamme loppulomaksi Morzinen kylään, ei noita kiipeilyvaatteita edes halua riisua, jotta kiipeilyn tunnelma säilyisi iholla mahdollisimman pitkään. I doubt...

Ennakko-odotukset...hmm. Kauhunpuolelta on aina helppo lähteä, niin voi toivoa reissun onnistuvan ainakin odotuksia paremmin. Kuten esittelyssäni mainitsin, korkeat paikat eivät ole niitä, jossa viihdyn vapaa-ajalla. Mummulan leikkimökin katto on korkein paikka, jossa olen ilman pelkotilaa oleskellut. Alppien snoukkareissutkin ovat toki menneet ilman pelastushelikoptereita, mutta eräänkin kerran olen korkeuksissa joutunut nappaamaan laudan kainaloon ja peittamään näkyvyyteni laaksoihin hevosläpillä ja itku silmässä etsimään lähimmän tasangon.

Näitä hetkiä Tyttikin on Morzinen rinteillä kerran ollut todistamassa, joten ei tuu yllätyksenä se kuka kantaa ja ketä kun jalat pettää :)

Mutta viikon päästä pitäisi olla rinkassa nimilappu ja sivutaskussa +50 kertoimella olevaa aurinkorasvaa.. Mitä sitä suotta jännittämään, alashan sieltä vuorelta aina pääsee!

Nim. mulla on housuissa Recco.

Näihin tunnelmiin :)
Mappela

Marco

Jottei kukaan epäilisi, että ollaan menossa keikkumaan kielekkeille korkeuksiin ihan keskenämme, niin lienee paikallaan esitellä retkueen kolmas lenkki. Lenkki, johon takerrumme henkisesti ja fyysisesti viimeistään siinä vaiheessa, kun hoksaamme mihin oikein ollaan sotkeuduttu. Kunhan ei sotkeuduta köyteen, jolla sidomme itsemme tähän lenkkiin ja jossa lupaamme turvallisesti roikkua ja roikottaa toisiamme. Eli voilà, kenties kaiken alku ja juuri : morzinelainen vuoristo-oppaamme Marco (kuvassa).

Olipa kerran Alpit, Ranska, Morzine ja paljon lunta...

Kaikki sai tietääksemme alkunsa siitä, että olemme sattuneet sattumalta tai tarkoitushakuisesti oikeisiin paikkoihin, oikeaan aikaan ja varteenotettavien samanhenkisten ihmisten joukkoon. Jottei esipuhe valu yli äyräiden -miulla on tapana aloittaa kaikki tarinat niin laajasti ja ajallisesti kaukaa, etten lopulta muista mitä halusinkaan sanoa- niin syyt siihen, miksi Mappela ja Tytti ovat nyt lähdössä "elämiensä matkalle" voi tiivistää muutamaan ilmaisuun :
* SunSki 2007 Morzine
* How about Michael Jackson?
* Parainvaolympialaiset kesäkuu 2007 Lappeenranta
* Offariretket vuoristo-oppaan kanssa 2008
* Helados, helados

Noiden yllämainittujen asioiden seuraus on siis se, että ensi viikon perjantaina 6.6. hypätään Geneven koneeseen, ja siitä edespäin reilu viikko on yhtä nousua!

Tässä avaus, jota täydennämme jahka ehdimme. Kiirettähän meillä molemmilla piisaa, ja tällä vauhdilla ollaan hilpastu huipulle hetkessä, jolloin loppu loma voidaan käyttää vaikka hämähäkinmetsästykseen.